sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pikkusuolaisia, olkaa hyvä!



Iltaa itse kullekin!

Täällä on uuni ollut kuumana
koko pitkän viikonlopun.
Pipareita,
 pasteijoita,
lämpimiä voileipiä ja
suklaakakkua
on paistettu.

Joululahjoja kääritty papereihin,
kirjoiteltu kortteja
ja polteltu kynttilöitä.

Ensi viikolla
olisi vielä yhdet joulumyyjäiset luvassa,
joita varten näpertelen
ainakin muutamat avaimenperät myyntipöytään.

Sitten alkaakin kuopuksen synttäreiden myötä
juhlaputki.

Oi hitsit, kun tänä vuonna
joulu tuntuu lähestyvän entistäkin
nopeammin.
Aika lentää.
Mutta mikäs tässä kyydissä ollessa.
Rento mieli
ja rauhallista hengittelyä.


Tässä muutamia ohjeita
illanistujaisiin ja herkkupöytiin.

*Feta-sydämet*
150g pinaattia
noin 3-4 sipulia
150g fetaa
öljyä
2dl ruokakermaa
2 munaa
yrttisuolaa

päälle siemeniä

Lehti/voitaikinaa

1. Kuullota silputut sipulit pannulla öljyssä.
2. Laita sulanut pinaatti joukkoon.
3. Lisää kerma, munat, feta ja suola
ja anna seoksen hetken vetäytyä.

4. Täytä piparimuotilla taikinasta otetut sydämet täytteellä, painele reunat haarukalla yhteen,
voitele, ripauta päälle siemeniä
ja paista sydämet uunin keskitasolla
 noin 200 asteessa viitisentoista minuuttia
tai kunnes sydämet ovat saaneet
 kauniin vaaleanrusken värin pintaan.

*Pestoleivät*

Itselle mieluista leipää
(ruis/vaalea/patonki/paahtoleipä)

Vihreää tai punaista pestoa
mozzarellaa
tomaatteja
tuoretta basilikaa

1. Paahda leivät paahtimessa sopivan rapeiksi
ja asettele leivät uuninpellille leivinpaperin päälle.
2. Sivele leivälle pesto ja laita viipale mozzarellaa päälle
3. Paista leipiä uunissa keskitasolla
 niin kauan kunnes juusto sulaa.
4. Laita sulaneen mozzarellan päälle tomaattiviipale
 ja basilikan lehti ja tarjoile!

Huom! Kuvan leipä ei ole käynyt uunissa. Unohdin kuvata vieraille tarjotut lämpimät leivät...;)

Tällaisia tänään.

Mukavaa iltaa ja iloa alkavaan viikkoonne!

***Käykää vielä osallistumassa arvontaamme...;)
EDIT. Arvonta sulkeutunut! 


2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ohjeita :) Olen ihmetellyt samaa: tuntuu kuin aika suorastaan lentäisi. Normaalistikin se tuntuu joulun alla riittämättömältä, mutta tänä vuonna kaikki tuntuu tapahtuvan vielä normaaliakin tiukemmassa aikataulussa. Saas nähdä, puskeeko jossain vaiheessa stressi päälle... :) Noh, yritetään selvitä ilman! :) Mukavaa viikon jatkoa teille kolmelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi, ei anneta stressin tulla.;) En tosiaan voi käsittää tätä ajan juoksua...Yleensä joulua odottelee. että eiks jo tule...;) Mukavaa viikkoa sinullekin! :)

      Poista