torstai 14. marraskuuta 2013

Helppo kakku joulupöytään


Heippa!
Maistoin viikonloppuna ensimmäistä kertaa koskaan
ihanaa minttusuklaa-kakkua.
Ja heti oli tietenkin kokeiltava itsekin.

Tätä on tehtävä jouluna kahvipöytään herkuksi.
Jos jotain, niin lisäisin vielä taikinaan
esimerkiksi pähkinärouhetta.


*MINTTUSUKLAAKAKKU*

4dl jauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4rkl tummaa kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
*
 3 munaa
2 dl maustamatonta jogurttia
150g voita
6-8 pätkistä
*
Kuorrute:
200g Maraboun minttukrokantti-suklaalevy
100g voita

1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
2. Sulata rasva & sulata pätkikset joukkoon ja lisää sekaan jogurtti ja munat.
3.Sekoita kuivat ainekset mukaan ja
vatkaa/sekoita taikina huolella.
4. Kaada taikina korppujauhotettuun vuokaan. Itse laitoin reikävuokaan, halkaisija 26cm.
5. Paista uunin alatasolla 175 asteessa
uunista riippuen noin 30-50min.
6. Kumoa heti valmis kakku lautaselle.
7. Kuorruta jäähtynyt kakku
suklaaseoksella ( sulata rasva ja laita suklaalevy sekaan sulamaan)
ja anna kuorrutteen jähmettyä ennen tarjoilua.


*Nauti*

<3
Kamomilla

3 kommenttia:

  1. looks yummy. what are oivariini and pätkis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivariini is Finnish butter and pätkis is chocolate with peppermint! 6-8 little chocolate bars.

      Poista
  2. Olen haeskellutkin jouluisia reseptejä! Tämä menee kokeiluun!!

    VastaaPoista