perjantai 1. marraskuuta 2013

Joulun värejä?

JOULUN ODOTUS ALKAA HARMAASTA.
Harmaasta maasta. Harmaasta taivaasta. Harmaasta ilmasta.
Harmaus, joka saapuu, kun viimeisetkin iloiset keltaiset ja punaiset vaahteranlehdet ovat tippuneet pihapuustamme maahan. Harmaus, kun aamulla ruohon päällä ei ole enää kirkasta vihreää vaan se on saanut kuuran päälleen. Harmaus, joka peittää omenapuuvanhuksemme.

HARMAAN KESKELLE TARVITAAN VALOA!
Marraskuun alussa on hyvä aloittaa. Voi ruveta ihan rauhassa polttelemaan kynttilöitä, virittämään valoja ja laittaa paperitähtiä ikkunoihin. Kuka sanoo, että valon tuominen synkkyyteen olisi liian aikaista. Miksi suomalaisen pitäisi synkistellä ja pinnistää jaksamisensa, kun meillä on pimeys niin käsinkoskelteltavan läsnä koko syksyn. Joten me Tähtisumun joulubloggarit sanomme yksissä suin: nyt saa aloittaa! Jouluun ei ole edes kahta kuukautta. Tasan kahden kuukauden päästä on itseasiassa uuden vuoden ensimmäinen päivä. Eli eihän meillä ole edes kovin pitkää aikaa fiilistellä - kannattaa siis ottaa kaikki irti tästä ajasta.

HARMAITA TUNNELMIA, 
värit on riisuttu, iloiset halloween-koristeet ja muut oranssiin vivahtavat väriläikät hävinneet. On hyvä aloittaa täysin harmaasta. Sitten pikkuhiljaahan sitä alkaa mieli tehdä erilaisia värejä, ja niitä voi lisäillä miten itse tykkää. Jostain syystä oma jouluni on marjapuuron, ruusun ja vadelman värinen. Siellä on kyllä mukana myös hopeaa ja harmaata. Ja sinistäkin hieman. 






Kyllä mekin täällä sitten väritetään tätä harmaata!
Me ei nimittäin oikeastaan olla ollenkaan mustavalkoisia tai harmaita muutenkaan.
Tai no, ehkä välillä, mutta pääosin me lotrataan väreillä :-)

Nonnan lempivärit ovat lila ja turkoosi (kaikkien muiden ihanien värien ohella).

Kamomilla taas ei voisi elää ilman pastellisävyjä!

Ja minä Hannis tykkään beigestä, harmaasta, vaaleanpunaisesta, vadelmasta, liilasta, mustasta, valkoisesta...

MINKÄ VÄRINEN SINUN JOULUSI ON TÄNÄ VUONNA?

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana idea tämä teidän joulublogi - ihan ihku! terkuin Riitta by http://www.nuppuhome.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja tervetuloa kurkkimaan jatkossakin! Ajateltiin kokeilla jotain uutta... :)

      Poista
  2. Kiva joulublogi! Taatusti kurkkaan tänne usein tässä joulun alla! Minulla jouluvärit ovat vakiot joka vuosi.Olkkariin tulee vihreää, beigeä, ruskeaa, valkoista.Tupaan taas punaista, beigeä ja valkoista...http://lissunomablogi.blogspot.fi/search/label/joulu

    VastaaPoista